11. joulukuuta 2013

Talo piparina

..tai pipari talona.. molempia..

Eilen tein jo yhden piparitalon osat. Suunnittelin, leikkasin ja paistoin. Tänään piti vaan kasata ja koristella, mutta toisin kävi! Eräs nimeltämainitsematon meni sanomaan, että talossa on kylmä ilman ikkunoita, joten pitihän se tehdä uudet seinät. Pohja meni jokatapauksessa uusiksi kun se oli jotenkin kupera ja tottakai meni rikki kun sitä yritti käsitellä.

Eilen ostin kaksi kiloa taikinaa, siitä käytin reilu puolet. Se toinen puolikas kulutettiin partiossa. Kyllä.. käytin hyväkseni kolme innokasta tarpojaa ja pistin ne leipomaan. Vaikka ei niitä pipari kiinnostanut, kun koulussa olivat jo saaneet tarpeekseen :P No enivei.. taikina tuli tuhlattua.

Tänään sitten kävin ostamassa yhden kilon lisää taikinaa. Ja täytyy kyllä sanoa että taikinoissa on eroa! Ostin viimeksi sunnuntai taikinaa, koska se oli halvinta isossa paketissa. Nyt siwassa oli taas kahta vaihtoehtoa, molemmat puolen kilon paketeissa ja toinen oli halvempaa, otin sitä. Se olikin tällä kertaa Myllyn Parasta laktoositonta taikinaa. En tiedä onko sillä laktoosilla mitään merkitystä, mutta oli sitte ihan mahdoton leipoa! Repeili, eikä pysynyt mitenkään kasassa. Osat vääntyi ja kääntyi ja repeili kun niitä yritti nostaa pellille. Siis todella paljon vaikeempaa kuin sillä sunnuntai-taikinalla. Pidin välillä jääkaapissa ja laitoin jauhoja ja tein vaikka mitä. Silti taikina jäi kiinni alustaan ja kaulimeen ja muuten vain repeili. Oli kyllä ihan täyttä tuskaa...

No sitten ostin myös keltaisia muumitikkareita ja murustelin niitä ja laitoin ikkunareikiin, jotta se sulaa uunissa ja siitä tulee ikkunalasit ihan itestään! Olin kyllä meinannut laittaa liivatelehtiä ikkunoiksi, mutta pitihän tuokin nyt testata. Ostin 20 muumitikkaria, ehkä viiden tikkarin verran käytin murusia. Ja tottakai ne loput 15 tikkariakin on murustettuna.

No sitten kun vihdoin seinät oli saatu paistettua.. tai siis yhtä seinää vailla.. tajusin että leffat piti palauttaa kahdeksaan mennessä! Kello oli pari minuuttia vajaa kahdeksan. Ei muuta ko pellit pois uunista ja uuni pois päältä ja palauttamaan leffoja. Onneksi en saanut sakkoja! Yks seinä jäi vähän vaaleaksi ja pehmeäksi niin laitoinkin sen sitte takaisin uunin leffavuokraamokeikan jälkeen. Ja hyviä tuli! Siis kaikista seinistä. Ihan yllätyin lopulta!

No sitte alkoi vielä se koristelu. Olin päättänyt kuorruttaa koko talon pikeerillä. Piti tehdä punainen tupa, mutta väriaine oli toista mieltä. Tuli pinkki tupa. Huomenna ehkä pääsen kokoamaan ja koristelemaan loppuun :P Meinasin kyllä jäädä töiden jälkeen Ukiin, mutta en malta!




Otin sitte vähä joulukorttikuviakin, vaikka päätin että tänä vuonna en lähetä kortteja. Enpä enää ehtisikään. Saatan jaella jotain sitte jouluna vielä. Jos jaksan.. Mutta muuten joulutoivotukset menee tällee virtuaalisesti johtoja pitkin :P Mut pakko kehua! Sain niin hyviä kuvia että ihan naurattaa! Ja on muuten paljo helpompi kuvata marsuja ku kilpikonnia!



6 kommenttia:

  1. Haha, ylläri et sul on jotai palaneita ikkunoita tuolla !! -Teinitonttu

    VastaaPoista
  2. Ne on savupiipun osia! Kuuluukin olla vähän nokiset :P

    VastaaPoista
  3. :) Vautsi, hienolta vaikuttaa jo nyt! tuliko tikkarinmurusista ikkunat, kuvasta ei ihan pysty tietämään ja kiinnostaa onnistuiko se :)
    -Hanna

    VastaaPoista
  4. Onnistui hyvin! Tosi ohkaset ikkunat tuli vaikka murusta olis ollu kuinka paljon tahansa. Pelkäsin et jää leivinpaperiin tai silikonialustaan kiinni, mut hyvin irtos ku anto kovettua rauhassa :)

    VastaaPoista
  5. Joo sunnuntain totesin itsekki paremmaksi, paljon helpompi käsitellä ja väri paiston jälkee parempi. Kannattaa kaulita valmiiks leivinpaperin päällä ni isot osat on helppo siirtää. Leikkaa sit palat erilleen leivinpaperi mukana. Mukavaa joulun odotusta! -miia

    VastaaPoista
  6. Joo niihä se olis kannattanu :) ehkä ensi vuonna sitte!

    VastaaPoista